top of page

Mirages.gif

VANHAT VANDO SUVANTO NETTISIVUT (noin vuoteen 2012 asti)

 

 

 

 

 

TERVETULOA SIVUILLE!

Yritän tässä ilman sen kummempia kiemuroita selvitellä asiasta kiinnostuneille elämääni popmusiikin ja teatterin ihmeellisessä maailmassa.

Erilaisten levyjen ja kokoonpanojen suhteen muisti saattaa tehdä tepposia, enkä ole kaikkea kyennyt tarkistamaan, mutta jos jollain on parempaa tietoa, niin otan sen riemulla vastaan.

Eli siis, jos jotain asiaa löytyy, ottakaa yhteyttä:

riskirecords(at)saunalahti.fi

 

+

Synnyin 22.11.-47 Jyväskylässä, missä asuin ja elelin 60-luvun loppuun

saakka. Ensimmäinen mieleen jäänyt musiikillinen täräys oli Elvis
50-luvun loppupuolella ja sitten seuraavan vuosikymmenen alussa
rautalankayhtyeet.

JYVÄSKYLÄN BÄNDEISSÄ

Oma "ura" käynnistyi vuonna -62, kun perustimme Jyväskylän
ensimmäisen kitarabändin, jolle annoimme komeasti nimen The Mirages.
Mirages toimi myös nimillä Four Mirages ja Mirages Five. Neljä
alkuperäistä kangastusta olivat:

MIRAGES vv.62-65

Veikko Nyberg, soolokitara ja laulu
Sakari Jousenkylä, komppikitara ja laulu
Kai Koponen, basso ja laulu
Vando (tai Pekka, jos niin tahdotte) Suvanto, rummut ja laulu

Myöhemmin mukaan liittynyt se viides oli Urpo Helkovaara (kyllä vaan, se jääkiekkopomo!), kitara ja laulu

Aikojen saatossa meillä oli myös pari erillistä laulajaa:
Aarne Kaakkunen, alias Arnie

sekä Jyväskylään naimisiin eksynyt, hollantilainen, Cees Wille

Cees Wille & The Mirages: Saka Jousenkylä, Voxin laulukaappi, Vando Suvanto, Kaitsu Koponen, Cees Wille ja Veksa Nyberg.   

 

Kaverimme Retu Seppänen pyöri myös mukana lähes alusta alkaen, vastaten äänentoistopuolesta, sekä äänitti biisejämme Tandbergin kelanauhurillaan.

Kaiken kaikkiaan Mirages oli pirteä poprockcombo, jonka kolmivuotinen
elämänkaari ulottui rautalankakauden loppuvaiheista Beatlesien
läpimurron jälkeiseen melodiseen stemmapoppiin ja rhythm 'n' bluesiin.
Aloittaessamme olimme 13-14-vuotiaita innokkaita nuorukaisia, jotka
Radio Luxemburgia öisin kuunnellen elivät joka solullaan esiin rynnistävän
beatvallankumouksen sykkeessä. Uramme huipennukset lienevät olleet
lämppäribändinä Renegadesien Keski-Suomen keikoilla ja esiintyminen
TV:n nuortenohjelmassa.
Ääninäytettä löytyy jyväskyläläistä poppia esittelevältä tupla CD;ltä Nights
Of The Sixties

Miragesin kuivuttua kokoon vuonna -65, liityimme Nybergin kanssa The
Steeplesiin; yhtyeeseen, joka oli jopa voittanut kahteen otteeseen popyhtyeiden
suomenmestaruuden.

Steeples oli Kari Ylösen luotsaama, enemmälti tanssimusiikin suuntaan kallistunut orkesteri, jossa miehistön vaihtuessa alkoi kapinahenki kyteä ja Veksan ja minun liittyessä ryhmään bändistä tuli pääosin rhythm 'n' bluesiin suuntautunut ihan oikea rockyhtye.

 

STEEPLES vv.65-66:

Ari Oinonen, urut
Jussi Kauppinen, basso
Veikko Nyberg, kitara ja laulu
Vando Suvanto, laulu, tanssi ja tamburiini
Aarne Vesterinen, rummut

Jos Mirages oli ollut innokkaiden koulupoikien riehakas rokkibändi, jossa soittotaidolle ei niin hirveästi, varsinkaan aluksi, pantu painoa vaan pointti oli enemmänkin niin kutsutussa hyvässä meiningissä, niin Steeplesien soitannollinen osaaminen, vaikka koulupoikia toki edelleen oltiin, oli jo
astetta, paria korkeammalla. Valitettavasti yhtyeen suosio jäi selkeästi vaatimattomammaksi, kuin Miragesin ja turhautunut bändi hajosi jo vuoden kuluttua.
The Steeples esiintyy Nights Of The Sixties-kokoelmalla parilla eri kokoonpanolla.

Silvery perustettiin tarkoituksena saada aikaiseksi ainakin Jyväskylän kovin laulubändi. Nyberg ja minä löimme hynttyyt yhteen Stonefaces - bändin Palle Yliselän, Pepe Valtosen ja samaiseen yhtyeeseen basistiksi siirtyneen vanhan Miragen Saka Jousenkylän kanssa. Laulullisen puolen merkitystä korostettiin jopa siinä määrin, että soitto oli aluksi lähestulkoon sivuseikka; täten soittimetkin jaettiin osittain uudelleen: minä palasin rumpaliksi, Jousenkylä oli jo ehtinyt siirtyä bassoon, joten siltä osin asia oli kunnossa, Myöskin Yliselä oli vaihtanut kitaran urkuihin Stonefacesien loppuvaiheissa.

 

SILVERY: vv. -66-68

Pertti Valtonen, laulu
Vando Suvanto, rummut, laulu
Veikko Nyberg, kitara, laulu
Sakari Jousenkylä, basso, laulu
Aarno Yliselä, urut, laulu


Yhtye sai hyvän startin, sillä runsas viikko ensimmäisen esiintymisen jälkeen TV ohjaaja Erkki Pohjanheimo innostui nähdessään meidät hyväntekeväisyyskeikalla ja pestasi meidät Valmiina…Pyörii ohjelmaan.
Silvery sai hyvän maineen telkkariväen keskuudessa ja esiinnyimme seuraavan kahden vuoden aikana kymmenkunta kertaa televisiossa.
Ensin fanaattiset kotipuolen, ja sitten myös muualta Suomesta löytyneet fanit pitivät huolen, että menestyimme erilaisissa suosituimmuusäänestyksissä; roikuimme Stumpin karvapäälistoilla koko ykköskokoonpanon ajan kymmenen suosituimman suomalaisen bändin joukossa.

TV ohjelmien lisäksi uran huippu lienee ollut Ankin Aikakone - kiertue, jossa esiinnyimme ruotsalaisen Baby Grandmothers - yhtyeen kanssa säestäen Anki Lindqvistin lisäksi Georg Dolivoa ja Ismo Sajakorpea
Silvery olikin suosittu säestysorkesteri ja tässä ominaisuudessa työskentelimme myös Arto Sotavallan, Jukka Kuoppamäen ja kakkoskokoonpano Sammy Babitzinin kanssa.

Ensimmäisen Silveryn hajotessa syksyllä -68, Nybergin, Jousenkylän ja Valtosen lähtiessä armeijaan, Yliselän kanssa jäljelle jääneinä värväsimme Jussi Kauppisen ja Roope Julinin popjazz kokoonpanoomme, joka toimi vielä vuoden verran Silvery nimellä, mutta ilman ensimmäisen ryhmän suosiota. Osallistuimme Yleisradion järjestämiin popyhtyeiden suomenmestaruuskilpailuihin jossa tuli toinen sija, lappeenrantalaisen Kopet - yhtyeen, laulajana Pave Maijanen, voittaessa.

 

SILVERY: vv. -68-69

Vando Suvanto, rummut, laulu
Aarno Yliselä, urut, laulu
Rauno Julin, kitara, laulu
Jussi Kauppinen, basso

Silvery nauhoitti paljon musiikkia Yleisradion Keski - Suomen alueradion nuortenohjelmiin ja tätä satoa on kuultavissa Nights Of The Sixties - kokoelmalla Lisäksi yksi biisi löytyy Radiomafian Suomirokin historiaa käsittelevältä Jee Jee Jee - levyltä ja samaisesta aiheesta kokoiltu kirja, myöskin nimeltään Jee Jee Jee sisältää jonkin verran haastattelu - ja kuvamateriaalia Jyväskylän pop orkestereista 60 - luvulla.

v. 2004 ilmestyi Jyväskylän ja lähialueiden kevyttä musiikkia kolmekymmentäluvulta seitsemänkymmentäluvulle kartoittava kirja YY KAA KOO, jossa myös seuraillaan Mirages, Steeples ja Silvery yhtyeiden vaiheita.

Pieni poikkeama kronologiaan:
Silvery kokoontui uudestaan runsaat 20 vuotta hajoamisensa jälkeen Jyväskylässä järjestettyyn Yes Sir - tapahtumaan, jossa esiintyi muitakin Jyväskylän pop - orkestereita 60 - luvulta. Innostus oli suuri ja päätettiin tehdä single, jolla soittivat ja lauloivat alkuperäinen Silvery, eli
Pertti Valtonen, laulu
Vando Suvanto, rummut, laulu
Veikko Nyberg, kitara, laulu
Sakari Jousenkylä, basso, laulu

Aarno Yliselä, koskettimet, laulu


Intoa riitti vielä pitkäsoitonkin tekoon ja vuonna 95 ilmestyi

SILVERY: POPPARIN PALUU

Soittajisto muodostui originaalikokoonpanon jäsenistä Jousenkylää lukuun ottamatta, eli siis

 

SILVERY, vuosimallia 95:

Pertti Valtonen, laulu
Vando Suvanto, rummut, laulu
Veikko Nyberg, kitara, laulu
Aarno Yliselä, koskettimet, laulu


Sekä studioapuna:
Jussi Niemi, kitara
Risto Närhi, koskettimet
Sakari Jousenkylä, basso yhdessä biisissä ja taustalaulua

Hämmentävää kyllä, mutta Silveryn tarina jatkuu vielä uudella vuosituhannellakin.

 

Levyntekoon, Myöhässä Taas nimeltään, osallistui enää aktiivisimmat jäsenet.

 

Vando Suvanto, rummut, laulu, kitara

Veikko Nyberg, kitara, basso, laulu

Aarno Yliselä, koskettimet, laulu

  

 

TÖIHIN

70-luvun alkupuolella muutin Helsinkiin ja ryhdyin ammattimuusikoksi. Ennen lähtöäni Ouluun sivariin ehdin jo soitella hetken aikaa parissa helsinkiläisessä orkesterissa.

MOSAIC: v. -70
Nikke Nikamo, kitara, basso
Heikki Airaksinen, kitara, basso
Vando Suvanto,rummut ja laulu
Yhtyeen viimeisessä vaiheessa basisti Tapio Seger korvasi Airaksisen.


sekä
ORFEUS: v.-71

Kalahande Salakka, kitara
Klaus Stolt, basso
Hessu Hiekkala, urut
Vando Suvanto, rummut ja laulu

Oulusta palattuani varsinainen leipäpuu tuli sitten poplaulajien säestysorkestereista: Arto Sotavallan ja Kristianin kautta, välillä myös Rauli Badding Somerjokea säestellen, Muskalle ja Hectorille töihin, päätyen loppuviimeksi Tumppi Varosen ja Pelle Miljoonan bändeihin, jossa lopetin komppimiehenhommat syksyllä -84.
Välillä soittohommat tökkivät sen verran, että olin joskus lyhyitä ajanjaksoja äänilevymyyjänä, taidemallina tai Hesarin jakajana.

HARRASTUKSIA

Ansiotöiden lomassa riitti aikaa myös harrastustoimintaan, eli bändeihin, joista ei juuri rahaa herunut, mutta jotka olivat muuten vaan kiinnostavia .Erittäin lyhytikäiseksi jäänyt Mescalero teki singlen Love Recordsille. Instrumentaalibiisi Apachen toisella puolella oli Hessu Hiekkalan ja Dave Lindholmin Like A Gentle Morning, jossa suoritin laulusolistidebyyttini levyllä.

 

MESCALERO: noin v. -75

Jan Ödner, kitara
Heikki Hiekkala, koskettimet
Vando Suvanto, rummut, laulu
Juuso Nordlund, basso

Toinen hauska ryhmä oli Jukka Gustavsonin ympärille kasautunut Sahti. Alkuperäisen rumpalin, eli Pimme Korhosen väistyttyä, liityin mukaan 70- luvun lopulla. Sahti teki kantanauhan Yleisradiolle, oli Gustavsonin Toden Toistoa levyn komppiryhmänä (ilman Hedkrokia, lisänä Seppo Tyni, kitara sekä Tim Ferchen, marimba ja vibrafoni) ja esiintyi Tavastia klubin 10-vuotis juhlalevyllä, mihin kelpuutettiin laulamani Need Your Love So Bad.

 

SAHTI: 70 - 80 - lukujen taitteessa

Jukka Gustavson , koskettimet, laulu
Pekka Nylund, kitara, laulu
Harri Vainikka, basso
Vando Suvanto, rummut, laulu
Pekka Hedkrok, koskettimet, laulu

Gustavson, Nylund, Vainikka ja Suvanto ovat tehneet 2000 - luvulla keikan silloin tällöin nimellä Hottoe.Alkuvuodesta 2006 ilmestyi Jukka Gustavson & Hottoe: Toinen Maisema.

Hottoe 2006: Pekka Nylund, Vando Suvanto, Harri Vainikka ja Jukka Gustavson

THRESHOLD: n. v. - 81

Ari Taskisen Threshold oli mukana Pelle Miljoonan kesäsirkuskiertueella ja keikkaili jonkin verran myös omia aikojaan. Keikkaversiossa Taskisen ja minun seurana basistina toimi Junior Simola. Levyllä soitimme pääosin kaksistaan ja vierailijoina jättivät jälkensä Esa Kotilainen, Yari, Rubberduck Jones, Stefan Jones, Pia Noponen ja Jone Takamäki

VANDO SUVANTO / SUE VAN DOE 

        

VANDO SUVANTO JNE: 80 - luvun alussa

Ensimmäiset omat biisini taltioitiin kahdelle Johannasinkulle, joista ensimmäisessä (Iloinen Talo / Miks Sä Teit Sen ) soittajina toimivat muista projekteista tutut:
Luumu Kaikkonen, kitara
Keimo Hirvonen, rummut
Ripa Hankala, basso
itse soitin kitaraa sekä luonnollisesti lauloin.

Toisella levyllä (Totta Kai / Elämän Suola) oli jo mukana varsinainen JNE kokoonpano:
Time Viitanen, kitara, laulu
Tane Railo, basso, laulu
Antti Snellman, rummut, laulu
Vando Suvanto, laulu, kitara
JNE:n ensimmäisessä versiossa bassoa soitti Petri Maijala, mutta hänen suorituksensa ei päätynyt äänitteelle.

Vaikka aloitin omien kappaleiden teon 70-80-lukujen taitteessa ja levytin muutaman singlen Johannalle, niin varsinainen Sue Van Doen esiaste oli kuitenkin 80 - luvun puolessavälissä toiminut Niggers - yhtye.

NIGGERS vv.-84-86:

Vando Suvanto, laulu, kitara
Björn Krause, kitara, laulu'
Måns Groundstroem, basso
Charlie Peräniitty, rummut

Ensisijainen syy Niggersin perustamiseen oli päästä esittämään "luonnonmetodilla" (niin kutsuttu "yli siitä mistä aita on matalin" - menetelmä) kehittelemiäni kappaleita, mutta myös Krause intoutui biisin tekoon.
Isompaa kiinnostusta dissonoivaa ja kovaäänistä yhtyettä kohtaan ei syntynyt ja bändi tuupertui yleisen välinpitämättömyyden aiheuttamiin turhaumiin. Äänitteen muodossa ei muistoa jälkipolville jäänyt, mutta osa kappaleista, joita esitin seuraavien vuosien aikana soolokeikoilla, jäi henkiin päätyen joissain tapauksissa, ainakin osittain, jopa levyille.


SUE VAN DOE

Jos sooloesiintymiseni aiheuttivat, varsin ymmärrettävästi, kauhua ja hyljeksintää, olivathan ne yhdistelmä omituisia kappaleita ja neuroottista osaamattomuutta kitaran kera, niin jokunen myötämielisestikin suhtautuva löytyi ja yksi heistä oli ex - Kadotetut rumpali Henrik Duncker. Jo Niggerseissä mukana ollut Måsse Groundstroem bassossa ryhdyimme harjoittelemaan, ensin triona, sitten kvartettina ja ensimmäisen vaiheen lopuksi myös viisihenkisenä ryhmänä:

Vando Suvanto, laulu ja kitara
Henrik Duncker, rummut
Måns Groundstroem, basso
Ville Tanttu, kitara
Sanna Salmenkallio, alttoviulu

Keikkoja oli vähänlaisesti ja jo tutuksi tullut frustraatio harvensi rivejä Tantun ja Salmenkallion verran ja tilalle tuli Ykä Putkinen kitaraan, joten siis tällainen oli toinen versio, jonka kanssa pääsimme muutaman keikan lisäksi myös televisioon.

Vando Suvanto, laulu, kitara
Henrik Duncker, rummut
Måns Groundstroem, basso
Ykä Putkinen, kitara

Helppoa ei ollut edelleenkään; Putkinen alkoi hiipua ulos ryhmästä työkiireiden vuoksi ja Dunckerkin katsoi parhaaksi vähitellen keskittyä menestyksekkäälle valokuvaajan uralleen, mutta lupasi hoitaa edessäpäin häämöttävän levytyksen rumpuosuudet.

Levylle sitten päädyttiin loppujen lopuksi, vaikkakin muutaman mutkan kautta. Merkittävä muutos matkan varrella oli laulukielen vaihtuminen englannista suomeen. Jukka Orma ehdotti ja aikani nuristuani suostuin.
Sue Van Doen Ruma julkaistiin Melske levymerkillä. Perushommat tehtiin alkuperäisellä Suvanto, Duncker, Groundstroem - triolla ja Putkinen kitarassa, sekä Mikko Rintanen kitarassa ja koskettimissa, kuten myös Matti Saarinen congissa, avustivat. Myöhemmin, kun saatiin ESEKiltä lisää rahaa projektiin, niin tehtiin vielä lisä - äänityksiä, jolloin Hemu Häsänen oli rummuissa ja Tommi Viksten soitti kitaraa. Heikki Tikka toimi ansiokkaasti tuottajana ja Antti Hytti hoiteli pääosin äänityksen.

 

SUE VAN DOE: RUMA -93

 

Vando Suvanto, laulu, kitara, lyömäsoittimet
Henrik Duncker, rummut, lyömäsoittimet
Måns Groundstroem, basso
Heikki Tikka, tuotanto, lyömäsoittimet, taustalaulu

Mikko Rintanen, kitara, kosketinsoittimet
Ykä Putkinen, kitara
Hemu Häsänen, rummut
Tommi Viksten, kitara
Matti Saarinen, congat

Levyn kunniaksi pääsimme telkkariin vetäisemään pari biisiä playbackinä.
Ruma biisin kokoonpanolla ( minä, Hemu, Måsse, Tommi ja Hessu ) teimme myös YLEn teräväpiirto TV - kokeiluprojektissa videon.

Rintanen otti hoitaakseen keikkaversiomme tuulisen kitaristin paikan, Hemu Häsänen pestautui rumpaliksemme ja Måns alkoi vetäytyä kuulo - ongelmiensa vuoksi yhtyeestä ja hänet korvasi Jan Brunberg.
Tällä ryhmällä ryhdyimme valmistelemaan toista levyä. Tuotantopuoli sälytettiin tällä kertaa minun ja äänittäjämme Antti Hytin niskoille. Groundstroem oli soittanut vielä mukana rahanjakoinstansseihin suunnatulla demolla ja onnettomien sattumien vuoksi kyseinen demo päätyi mukaan lopulliseen äänitteeseen. Studion nurkissa norkoillut Affe Forsman soitti perkussioita muutamaan biisiin, mutta valtaosa hommasta hoidettiin peruskvartetilla. Vaikka Hengenmiehet Ei Hellitä oli kenties enemmän bändilevy, kuin Ruma, niin tästä huolimatta se julkaistiin Vando Suvannon nimissä. Perusteena oli Sue Van Doen tuntemattomuus; " sun nimes nyt edes joku tietää".

VANDO SUVANTO: HENGENMIEHET EI HELLITÄ - 95

 

Vando Suvanto, laulu, kitara, lyömäsoittimet tuotanto
Mikko Rintanen, kitara, kosketinsoittimet, laulu, lyömäsoittimet
Hemu Häsänen, rummut, lyömäsoittimet
Jan Brunberg, basso

Antti Hytti, tuotanto, äänitys, miksaus, akustinen basso
Måns Groundstroem, basso
Alf Forsman, lyömäsoittimet

 

Perinteisesti yhtye alkoi rapistumaan nopeasti. Rintanen livahti tiehensä ja tilalle tuli Jyrki Nikkinen. Janne käväisi välillä asumassa Jyväskylässä vuoden verran ja kun sopivaa basistia ei mistään siunaantunut, niin bändi kuivui telakalla.
Kiireinen herra Häsänen oli seuraava poistuja. Kun rumpalin paikalle ei löytynyt "sitä oikeaa" ihan noin vain, niin teimme keikkoja kamarimusiikkikokoonpanolla, eli rummuitta. Triomme teki yhteisproduktion Vantaan Tanssiopiston Rikka - ryhmän kanssa nimeltään Rock ja Rikka, jota esitettiin jopa Grenoblessa, Ranskassa nuorten teatteritapahtumassa, joskaan meille ei onni ollut myötä matkarahoja anottaessa, joten jäimme niin sanotusti lehdelle soittelemaan ja esityksen musiikki hoidettiin CD:ltä. Toistaiseksi viimeisen esiintymisensä rummuton kokoonpanomme teki uuden vuosituhannen ensimmäisinä päivinä Tommi Kitin tanssiessa ansiokkaasti kanssamme PANDin tilaisuudessa.

KAMARI SUE vv.99 - 00:

Vando Suvanto, laulu, kitara
Jyrki Nikkinen, kitara, laulu
Jan Brunberg, basso, laulu

Sittemmin alati elävä ryhmämme on alkanut jälleen lisääntyä ja riveihimme liittyi alkuvuodesta 2000 Tuomas Laitinen lyömään lyömäsoittimia.

ETNO SUE V. 2000:

Vando Suvanto, laulu, kitara, lyömäsoittimet
Jyrki Nikkinen, kitara, laulu
Jan Brunberg, basso, laulu
Tuomas Laitinen, lyömäsoittimet, laulu

SUURI SUE:

Etno Sue +
Aleksi Trygg, viulu
Johanna Sjöman, viulu
Ari Poutiainen, alttoviulu
Sakari Heikka, alttoviulu

Teimme vuoden 2000 lopulla koemielessä keikan edellä mainittu kvartetti jousilla vahvistettuna. Viulusovitukset teki Sami Baldauf. Sami äänitti myös sessiot, joissa tallennettiin viulubiisit. Aleksi, Johanna ja Ari olivat soittamassa.

SUE VAN DOE: ELÄMÄ 2005

 

Vando Suvanto, laulu, kitara, lyömäsoittimet, rummut, koskettimet
Jyrki Nikkinen, kitara, laulu
Jan Brunberg, basso, laulu
Henrik Duncker, rummut, lyömäsoittimet
Tuomas Laitinen, lyömäsoittimet, laulu
Miska Simanainen, rummut, lyömäsoittimet

lisäksi
Johanna Sjöman, viulu
Ari Poutiainen, alttoviulu
Aleksi Trygg, viulu, alttoviulu
Sami Baldauf, jousisovitukset

Elämää ääniteltiin harvakseltaan syksystä 2003 kevääseen 2004 Vando Suvannon kotistudiossa. Loppuun liitettiin viulusessiot. Yhteensä kestoa tuli runsaat 73 min, mutta sellaista se elämä joskus on.
Henkku Duncker palasi jälleen tilapäisesti rivistöön soittaen pääosan rumpuosuuksista. Loppuvaiheessa rumpua löi Miska Simanainen. Viulubiisien lyömät hoiti Tuomas Laitinen.
Syksyllä 2004 perustettiin Osuuskunta Riskirecords. Levy ilmestyi tammikuussa 2005

 

Sue Van Doe 2005: Vando Suvanto, Jan Brunberg, Jyrki Nikkinen, Miska Simanainen

VANDO SUVANTO: VASENKÄTINEN 2006

Lauluja Juha Hurmeen teksteihin. 



Vando Suvanto, sävellykset, sovitukset, äänitys, miksaus, laulu, soitto

Juha Hurme, sanat, taustalaulu (6,9) kommentti (11), huuliharppu (13)

Jan Brunberg, basso (4, 9, 10)

Jeremy Gould, basso (2, 3)

Mats Huldén, basso (11)

Jyrki Nikkinen, basso (5, 6, 7)

Veikko Nyberg, basso (1, 13)

Harri Vainikka, basso (8, 12)

Marck Gassot, Ville Härkönen, Tuomas Rinta-Panttila; kommentti, goddamit-kuoro

 

SUE VAN DOE: VINOSSA 2009

 

Vando Suvanto, laulu, kitara, lyömäsoittimet, koskettimet
Jan Brunberg, basso,laulu
Jyrki Nikkinen, kitara, laulu
Miska Simanainen, rummut, lyömäsoittimet, vibrafoni, laulu
Sekä
Karla Suvanto, koskettimet
Jaakko Nieminen, sello


Suen ensimmäinen tallenne, jossa koko levy tehtiin samalla kokoonpanolla. Karla ja Jaakko avustivat kumpikin yhdessä kappaleessa.

VANDO SUVANTO: ONNENPEKKA 2012

 

Akustinen Vando Suvanto &: Matti Wallenius, Henrik Duncker ja Vando Suvanto.

Lisäksi Petri Heimonen, puhaltimet, Tero Siitonen, kontrabasso ja Pekka Nylund, ud ja 12-kielinen kitara.

LEVYILLÄ

Ensimmäiset ääneni levylle päästin Muskan taustalaulajana. Kuoropoikana muistelen olleeni ainakin mukana joillain Wouden ja Badding Somerjoen biiseillä. Taustoja lauloin myös Hectorin, Pelle Miljoonan ja Tumppi Varosen levyillä, mutta niissä soitin myös osassa rumpuja. Pelkästään perkussiivisessa roolissa olin Jukka Gustavsonin julkaisuissa.


RIVIMIEHENÄ


Seuraavanlaista tavaraa löytyy kontoltani. Levynumerot ovat, ensin alkuperäinen ja perässä sitten mahdollisen CD julkaisun. Linkit vievät kyseisen artistin sivuille, joilta löytyy biisit, kestot, soittajat yms. Hectorin kohdalla nämä tiedot löytyvät Hectografiasta, jonne johtaa polku asianomaisen levyn kohdalta.

HECTOR:
H.E.C (-77) Love Records: LRLP 260
Kadonneet Lapset (-78) Love Records: LRLP 270, LRCD 270
Linnut, linnut (-80) Ponsi: PEALP 16, PEACD 16
Eurooppa (-81) Johanna: JHN 2059, JHNCD 2059

JUKKA GUSTAVSON:
Valon Vuoksi (-79) Kerberos: KEL 604
Toden Toistoa (-81) Ponsi: PEALP 26, PEACD 26
Toinen Maisema (-06) Zen Master: ZENCD 2105

TUMPPI VARONEN / PROBLEMS?:
Kaupungin Valot (-82) Johanna: JHN 2065
Ennen Huomista (-88) CBS: CBS 460935 1
Kuuma Rakkaus (-89) CBS: CBS 465656 1, CBS 465656 2
Diivaillen (-92) AMT: AMT 2028

PELLE MILJOONA:
Rakkaudesta Elämään (-81) Johanna: JHN 2034, JHNCD 2034
Radio Kebab (-82) Johanna: JHN 3003, JHNCD 3003
Laulava Idiootti (-83) Johanna: JHN 3021, JHNCD 3021
Jos … (-84) Beta: BETA 4001, BECD 4001
Sadepäivän Ihmisiä (-89) Pyramid: RAMI 3019
Lisäksi teimme pari versiota Kesä - nimisestä kappaleesta Mikko Niskasen elokuvaan Mona - Palavan rakkauden aika.

 

Radiomafian julkaisussa Jee Jee Jee, Suomirokin arkistoaarteita on taltioituna Silveryn suoritus kappaleesta There's No Other ( Like My Baby ) Valmiina… pyörii TV ohjelmasta vuodelta 1966.


Satunnaisempaa toimintaa on esim. seuraavanlainen kuriositeetti: Matti Paunion ja Taina Westin single Kannutan.


Kari Hotakaisen musiikkinäytelmä Hukassa On Hyvä Paikka, johon sävelet väsäsi Iiro Rantala tallennettiin syksyllä -99.
Muusikot olivat. Iiro Rantala, piano, koskettimet, Markku Kanerva, kitara, Lea Pekkala, sello, taustalaulu, Vando Suvanto, lyömäsoittimet, taustalaulu
Vokaaliosuudet hoiteli näyttelijät, eli: Timo Torikka, Ulla Tapaninen, Sari Siikander, Jyrki Kovaleff, Martti Suosalo, Pekka Huotari, Sanna Monto, Lotta Kuusisto, Susanne Roine.


LAULAJANA:


NGHTS OF THE SIXTIES, POP - MUSIIKIN 1960 - LUKU JYVÄSKYLÄSSÄ (-98): 

THE FOUR MIRAGES:Stop Your Sobbing
Long Tall Shorty

THE NEW STEEPLES: Put Yourself In My Place
Sunny Afternoon
Locomotion
I Put A Spell On You

SILVERY:

Silveryn ensimmäinen versio oli selkeästi lauluyhtye, jossa ykkösäänet jakautuivat useamman jäsenen laulettavaksi, mutta ainakin seuraavissa paloissa kuullaan ääntäni solistisissa merkeissä:

California Dreamin'
Omistettu Sulle Jota Rakastan
My World
Bang, Bang
You Keep Me Hangin' On

Silveryn kakkoskokoonpano:

Everydays
Take Me For A Little While
Good Times, Bad Times
Help

 

MESCALERO: Like A Gentle Morning - single ( - 75 )
 

TAVASTIA KLUBI 10 VUOTTA - LP:
SAHTI: Need Your Love So Bad

 

H.E.C.: Muutoksen Aika ( oma käännösversioni Steely Danin Change Of The Guard - biisistä ). Lisäksi laulan ykkösäänen Hectorin ensimmäisen säkeistön jälkeen lopuissa säkeissä kappaleessa Soudan Pois (-77).

VANDO SUVANTO JNE:
Iloinen Talo / Miks Sä Teit Sen - single (-80) JHNS 126
Totta Kai / Elämän Suola - single (-81) JHNS 181

Ensimmäiset omat biisit vinyylille taltioituna.

THRESHOLD: Paradise Now ( - 81 ) Johanna: JHN 2031
 

SUE VAN DOE: Ruma ( - 93 ) Melske: MELSKE CD 003
 

SILVERY: Popparin Paluu ( - 95 ) Riskirecords RIS CD 001
 

VANDO SUVANTO: Hengenmiehet Ei Hellitä ( - 95 ) Melske: MELSKE CD 005

 

SILVERY: Myöhässä Taas (-03) Riskirecords RIS CD 003

VELKKA PYLVINEN: En Odottanut Mitään (-04) VP 0450

Tein kaksi kappaletta, Nuoruuteni Halssila ja Leipää viinii Velkka Pylvisen musiikkia sisältävään levyyn. Eeva Koivusalo ja Silvery avustivat

 

SUE VAN DOE: Elämä (-05) Riskirecords RIS CD 005

 

VANDO SUVANTO: Vasenkätinen (-06) Riskirecords RISCD 010

 

Olin tehnyt jonkin verran musiikkia Juha Hurmeen näytelmiin, nyt kuvio käännettiin toisinpäin; Juha teki minulle tekstejä, jotka sävelsin, lauloin ja pääosin myös soitin. Bassopuolen hoitelivat Jan Brunberg, Jeremy Gould, Mats Huldén, Jyrki Nikkinen, Veikko Nyberg ja Harri Vainikka. Hurme soitti huuliharppua ja lauloi taustoja. Mukana mekastivat myös Marc Gassot, Ville Härkönen ja Tuomas Rinta-Panttila.

 

SUE VAN DOE: Vinossa (-09) Riskirecords RISCD 015

 

Kolmas Sue Van Doe nimellä tehty levy. Poikkeruksellisesti koko homma tehtiin samalla porukalla: Vando Suvanto, Jan Brunberg, Jyrki Nikkinen ja Miska Simanainen. Lisäkorsia kekoon kantoivat Jaakko Nieminen, sellö ja Karla Suvanto, kosketinsoittimet kumpikin yhteen kappaleeseen.

 

VANDO SUVANTO: Onnenpekka (-12) Riskirecords RISCD 015

 

Akustinen Vando Suvanto & tallenneltiin vuoden 2012 alussa. 

Matti Wallenius, Henrik Duncker ja Vando Suvanto

Avustavina taiteilijoina vierailivat Petri Heimonen, puhaltimet, Tero Siitonen, kontrabasso ja Pekka Nylund, ud ja 12-kielinen.

silvery3.gif

Mirages.gif

Mirages.gif

bottom of page